MLL OTAVAN YHDISTYS

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Otavan paikallisyhdistys on aloittanut toimintansa vuonna 1926. Yhdistyksen tavoitteena on edistää lapsiperheiden hyvinvointia Otavassa. Toimintaa ohjaavat arvot yhdenvertaisuudesta, inhimillisyydestä, lapsuuden arvostamisesta ja yhteisvastuusta. 

Otavan paikallisyhdistyksessä toimintaa pyörittävät vapaaehtoiset. Tällä hetkellä hallituksessa on viisi varsinaista jäsentä. Kokouksien lisäksi hallituslaiset osallistuvat omien toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan viikoittaisten tapahtumien pyörittämiseen, tapahtumien järjestämiseen ja varainkeruuseen. Mukaan toivotaan jatkuvasti uusia hallituslaisia. Ota rohkeasti yhteyttä!

 Otavan yhdistyksen tavoitteita ovat:

 1) saada perheet liikkeelle yhdessä erilaisiin tapahtumiin 

2) tarjota lapsille ja vanhemmille iloa ja virikkeitä 

3) tiedottaa lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista 

4) reagoida ajankohtaisiin asioihin  

5) tarjota perheille mahdollisuutta osallistua erilaisiin tapahtumiin edullisesti  

6) yhteishengen ja yhteisöllisyyden lisääminen Otavassa

7) antaa tukea vanhemmuuteen  

8) vaikuttaminen lapsia ja lapsiperheitä koskevissa asioissa 

MLL:n periaatteet

  • Avoimuus
  • Ilo
  • Kumppanuus
  • Osallisuus
  • Arjen arvostus

Jäsenmaksulla tuet MLL:n tärkeää työtä

Jäsenmaksu veloitetaan kerran vuodessa. Laskutuskausi on kalenterivuosi. Maksulomake ja jäsenkortti lähetetään jäsenille maaliskuussa.

Uusille jäsenille lähetetään jäsenmaksupankkisiirto ja jäsenkortti noin viiden viikon kuluessa liittymisestä.

Jäsentiedot on tarkoitettu ainoastaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton jäsenrekisterin ylläpitoon, eikä tietoja luovuteta millekään muulle taholle.

Aikuisjäsenet

Kukin yhdistys päättää oman jäsenmaksunsa. Tarkan summan näet paikallisyhdistyksen sivuilta. Keskimääräinen jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa.

Lapsi- ja nuorisojäsenet

MLL:n jäsenyys on maksuton kaikille alle 18-vuotiaille jäsenille. Alle 15-vuotias lapsi voi huoltajan suostumuksella liittyä jäseneksi.

15-17-vuotiaita jäseniä kutsutaan nuorisojäseniksi. Jäsenyysvuotta edeltäneenä vuonna 18 vuotta täyttäneet nuoret siirretään automaattisesti aikuisjäseniksi.